Muistan lapsena miettineeni, että nuo 40-vuotiaat on todella vanhoja. Katsoin harmaantuvia hiuksia ja pälvikaljuja sekä ryppyjä otsassa, silmien ja suun ympärillä. Sukujuhlissa jokainen 40-vuotias kehui kilpaa, kuinka jotakin on leikattu tai ollaan leikkaamassa. Tajusin, etten koskaan halua olla vanha ja eteenkään 40-vuotias.
No elokuussa täytin 40-vuotta. Onko minua leikattu tai ollaanko leikkaamassa? Ei olla leikattu, mutta leikkausjonossa kylläkin ollaan. Pukamia ei ole, mutta suonikohjuja senkin edestä. Seisomatyön varjopuolia ja hieman taitaa sukurasitetta olla mukana.
Jos oikein muistan, niin ihmisen elimistön laskennallinen ikä on n. 27-30 vuotta. Tämän jälkeen ihminen alkaa rapistumaan. Tietysti perimällä on suuri merkitys laskennalliseen ikään. Se miten kohtelemme kehoamme, niin fyysisesti kuin henkisestikin, vaikuttaa kehon kestämiseen.
Voi sitä nivelten pauketta ja rutinaa nykyään. En ole voinut moneen vuoteen hiipiä jääkaapille, kun varpaat ja nilkat paukkuvat koko ajan. Aamulla herätessä odotan jännityksellä, että mihin tänään vähän kolottaa. Kivun tunteminen on yksilöllistä. En lamaannu, vaikka olkapäähän kolottaisi. Ajattelen että elän. Pyrin muuttamaan tai parantamaan tapojani, ettei kipuja enää tulisi.
Kuinka ajattelen 40-vuotiaana?
Olen ollut jo vuosia sitä mieltä, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Liian kova fyysinen harjoittelu saa kehon ylikuntoon ja hermoston liiallisen aktivaation kautta se vaikuttaa ihmisen psyykeeseen. Ihmisen kokema suuri elämänmuutos voi aiheuttaa psyykisen kuorman kasvun kautta monia fyysisiä oireita, jotka ihminen tuntee kehossa mm kipuna. Suurena ajatuksena viimeiset vuodet on ollut liike. Ihminen tarvitsee liikettä. Milloin viimeksi olet hengittänyt keuhkot aivan täyteen? Milloin olet pyörittänyt käsiä? Milloin olet kävellyt yli tunnin? Omasta puolestani voin vastata, että liian harvoin.
Tulemme Osteopaatti koulutuksessa paneutumaan kivun erilaisiin mekanismeihin. Odotan innolla näitä opintokokonaisuuksia. Olen myös kiinnostunut psykologiasta ja pohtinut, että alkaisin opiskelemaan psykologiaa avoimessa yliopistossa. Ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja Osteopaatin ammatti voisivat olla kova yhdistelmä esim. urheilijoiden keskuudessa.
Odotin Ostepaatin koulutukselta paljon. Koulu on vastannut suureen osaan kysymyksistäni, jotka minua askarrutti ennen. Olemme vuodessa edenneet isovarpaan kärjestä lannerankaan. Välillä minusta tuntuu, etten osaa enää mitään. Saan niin paljon uutta ajateltavaa, pohdittavaa ja näkökulmia hoitotapahtumaan. Minulla on tunne, että kolmen vuoden päästä katson asiakasta aivan toisesta näkökulmasta.
Vastaanottoni ovat Pusulassa. Käytän hoidoissa kasvomaskia ja desinfioin työtilan jokaisen asiakkaan poistuttua.
Ajanvaraus: nettiaika.fi/joniikonen
Nähdään Pajalla
Suurella Sydämellä sinua varten
Joni Ikonen
